Hei! Olimme eilen luontoretkellä Liukkolan laavulla. Menomatkalla keräsimme tien varresta roskia -onneksi niitä oli vähän. Tutkimme matkalla myös asioita, joista olimme puhuneet koulussa esim. muurahaispesä, leppäkerttu, mansikan kukkia, varpuja, metsätähti, nuokkuhelmikkä ja oravanmarja. Perillä leikimme ja söimme eväitä.
Ekaluokan lukuvuosi on toisten eka-aalaisten mielestä ollut pitkä, mutta toisten päinvastoin lyhyt. Kaikkien mielestä se kuitenkin sujui mukavasti ja hyvin. Olemme kaikki iloisia siitä, että tulee kesäloma ja sen jälkeen jatkamme yhdessä kakkosluokalle.
Toivomme kaikille onnellista kesäaikaa! Otavan koulun 1. A
1.A -luokka
torstai, 31. toukokuuta 2012
perjantai, 27. huhtikuuta 2012
Perjantaina 27.4.
Liikuntatunnin jälkeen lapset palauttelivat mieleen mennyttä kouluviikkoa: Mielessä pysyivät teknisen työn luokassa naulaillut vesimyllyt, jotka saavat ensi viikolla päälleen aidon mustikkavärin. Sitten vauhdikkaan ojan etsintään! Teimme myös taitellun paperiveneen, joka ei kauan vettä siedä. Mielessä pysyivät myös tämän päivän "taitajat lavalla" -esitykset sekä vielä viikon liikuntatuntien sirkustemput, viimeisenä tietysti pellehypyt!
Eilisellä konserttimatkalla asiat sujuivat niin kuin pitikin! Ilman läksyn huoltakaan siirrymme pitkän vappuvapaan viettoon.
Eilisellä konserttimatkalla asiat sujuivat niin kuin pitikin! Ilman läksyn huoltakaan siirrymme pitkän vappuvapaan viettoon.
perjantai, 20. huhtikuuta 2012
perjantaina 20.4.
"Näin säästän luontoa" -viikolla perehdyimme erilaisten jätteiden hajoamisnopeuteen, lajitteluun ja luonnon roskaamisen vähentämiseen.
Meillä oli vieras, joka kertoi oman mielipiteensä roskaamisesta ja toisten roskien keräämisestä. Mekin keräsimme roskia puoli jätesäkillistä, kirjoitimme mielipidekirjoituksia roskaamisesta ja lopulta päätimme liittyä "Roska päivässä" -liikkeeseen. Roskien kerääminen on ulkoilua, liikuntaa ja auttamista!!!
Luokkamme turhakkeiksi valittiin pääsiäismunasta saatu muovilelu sekä teippiteline.
Meillä oli vieras, joka kertoi oman mielipiteensä roskaamisesta ja toisten roskien keräämisestä. Mekin keräsimme roskia puoli jätesäkillistä, kirjoitimme mielipidekirjoituksia roskaamisesta ja lopulta päätimme liittyä "Roska päivässä" -liikkeeseen. Roskien kerääminen on ulkoilua, liikuntaa ja auttamista!!!
Luokkamme turhakkeiksi valittiin pääsiäismunasta saatu muovilelu sekä teippiteline.
perjantai, 30. maaliskuuta 2012
perjantaina 30.3.
Nämä muistetaan tästä viikosta: Ympäristötiedon aihe ihmisen kehitys vauvasta vanhaksi eteni jo kouluikäiseen... Liikunnassa lihaskuntoilua, koululääkärin terveystarkastuksia ja matematiikassa paljon aivojen harjoitusta! Pääsiäisen ja kevään läheisyys näky ensi maanantaina herneen versoina purkeista. Savijänötkin saatiin paistuneina uunista: kohta villa-, savi- ja pääsiäisjänöt pääsevät kotiin!
perjantai, 23. maaliskuuta 2012
perjantai 23.3.
Ekaluokkalaisilta kysellen: Vielä ekaluokan viimeisellä hiihtotunnilla harjoittelimme mäkiladulta poistumista, jos este oli edessä... Moni oli mielestään oppinut taidon. Ja niinpä se on tallessa ensi talven latuja odotellessa! Tämän viikon kuvistyönä tehty herneenversojen kasvatuspurkin koristepujottelupäällinen oli ollut mukava, koska sen tekemisessä onnistuttiin! Matematiikan harjoittelu on ollut tiivistä ja ahkeraa. Ja kaikki odottavat, että savijänöt pääsevät uuniin lämmittelemään...
tiistai, 13. maaliskuuta 2012
maaliskuussa 2012
Somat villajänöt ovat lopulta päässeet ihailtaviksi Otavan kirjaston lastenkirjahyllyn päälle... Käykäähän katsomassa jänöjen persoonallisia ilmeitä! Kiitos vielä Otavan Martoille huovutusavusta!
perjantai, 17. helmikuuta 2012
Perjantaina 17.2.
Mieleemme jäivät tästä viikosta: ystävänpäivän yllätyksenä taikurinäytös koulun juhlasalissa, keskiviikon liikuntapäivä sekä torstain lumitutkimukset, jossa vahvistui monta arvelua todeksi! Mukava viikko ja ahkeraa työntekoa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)